PAULA EIGHT

 glyph-logo_May2016_200.png   

Taiteilija

December 5, 2013

paula8_giant.png

Giant, 2006
Sarjasta Crowds
Tussi paperille.

"Kun työskentelen, olen kokonainen. Silmäni tekevät havaintoja. Käteni liikkuu niitä toistaen. Työväline, mikä se sitten onkaan, on luonnollinen jatkumoni. Se on kuin osa minua, kuten pinta, jolle teos syntyy. 


Se olotila on ihmeellinen, enkä osaa sanoa siitä muuta kuin että silloin hyväksyn itseni täydellisesti, nauttien täydellisestä harmoniasta. Kaikki sujuu. Jaakobin painit eivät liity tekemiseen mitenkään. Kun innostus laantuu, vain lopetan. Jälkikäteen teoksia katsoessani saatan ihmetellä, ovatko ne  minun tekemiäni."

 

Paula Eight

 

paula8.jpg


TEOKSISTA

Paula Eight kuvaa modernia ihmistä, tätä hetkeä ja huomista, jonka syyt ulottuvat  lukemattomia aikoja taaksepäin.

Paula Eightin tuotanto tunnetaan etupäässä lennokkaista hiusterällä piirretyistä tussipiirroksista.

Muu tuotanto on etupäässä taidegrafiikkaa. Signeerauksen sijasta teoksissa saatetaan käyttää  8´s leimaa.

8s.png

Koulutus:
2008 Bachelor of Arts, Lahti Institute of Design

Jäsenyydet:
Lahden taidegraafikot ry

Kauno ry


Teoksia saatavilla myös Lahden Taidelainaamosta >

 

 

 

paula8_hepat.jpg
Voittajat, 2005
Tussi paperille.


Työparini, ratsukkoni
Paula Eight

 

"Juuri tarinankerronta tekee Paula Eightin tuotannosta mielenkiintoista. Se on täydellistä taidetta, jossa yhdistyvät taituruus ja ajatus. Viiva on mestarin jälkeä. Teokset kertovat tarinansa, kerros kerrokselta.


Kuvataide oli hänelle irtiotto todellisuudesta. Purkautumiskeino. Paula otti terän käteen ja laittoi sen lentämään. Hyvänä päivänä kymmenet teokset saattoivat saada alkunsa. Hän saattoi innoissaan hakea minut  katsomaan kuvia, joita oli asetellut  kuivumaan vapaille tasoille sikin sokin, missä tilaa oli.

 

Aina se ei riittänyt.

 

Joskus Paulan kissa saattoi hypätä tasolle, jättäen johonkin työhön oman jälkensä. Minua se harmitti, mutta Paulaa ei. Hän sanoi, että juuri se on onnellista sattumaa, joka viimeistelee teoksen.

 

Taiteilijana Paula Eight on jatkuvasti tarvinnut toista ihmistä vierelleen. Toin monesti hänelle tulostamiani kuvia piirrettäviksi, kun hänellä oli flow päällä. Lopputulokset usein yllättivät. Tulkinta ja kuvaan syntyvä tarina oli jotain aivan muuta, mitä olin odottanut.

 

Paula Eight ei ole tullut tynnyristä. Takanaan hänellä on pitkälliset taideopinnot taideteollisuuden puolelta. Teknisen taituruuden lisäksi teoksissa on nähtävissä syvä taidehistorian tuntemus.

 

Paulan teoksissa minua on viehättänyt niiden suoranainen nerokkuus, se miten vain annetaan palaa. Alice Cooperin kasvot hän piirsi muutamalla vedolla Kauppalehti Optiosta näkemästään lehtimainoksesta. Otti kynän ja vain teki. Kuten tyypillistä, versio yksi oli hänelle ainoa versio, jonka jälkeen oli aika siirtyä seuraavaan.

 

Arvioimme kuvia usein yhdessä. Näimme niissä aivan eri merkityksiä. Ne olivat autuaan luovia hetkiä jolloin tuntui, että vaihde oli kokonaan vapaalla. Tekeminen oli lopulta kahden kauppa.

 

Paula on kokenut myös epävarmuutta. Tehdessään taiteilija helposti sokeutuu töillensä,  pystyy näkemään ne vasta myöhemmin. Sain monesti estää häntä tuhoamasta teoksia, joihin hän ei ollut juuri sillä hetkellä tyytyväinen.

 

Jeesuksen kuva oli yksi niistä. Juuri ennen kuin hän ehti hylätä työn, minkä hän teki taittamalla paperin kahtia, ehdin väliin. Jeesuksen viimeistä hetkeä kuvaavassa teoksessa on tuska ja armo kuvattuna niin hyvin, kuin sen vaan voi kertoa. Myöhemmin tutkimme tuota kuvaa  yhdessä tarkastellen sen yksityiskohtia. Siitä löytyy yllättävän paljon yhteneväisyyksiä Torinon käärinliinojen kanssa, vaikka Paula tutustui aiheeseen vasta puoli vuotta teoksen valmistumisen jälkeen.  

 

Sovimme, että hän ei tuhoa yhtäkään työtänsä. Välillä hän on tehnyt niin kaikesta huolimatta. Mikki Hiiren hän antoi viisivuotiaalle tytölle väritettäväksi. Harmittelin sitä monet kerrat."

 

Eliel Arkki



paula8_mikki.jpg

Hylätty työ: Mickey M, 2012
Tussi paperille.
Art & design -työpajat
  • Viivan leikki – muotokuvapaja croquis-tekniikalla
  • Tilaa piirtäjä kokoukseen
  • Sarjakuvatyöpaja – piirrä ja kerro tarina

 

Services in English:
  • Line Play -portrait workshop by using croquis -techniques
  • Order a drawer to your meeting
  • Test your skills as a comic book artist!